24 Hel 2009

Eka tokopäivä takana

Dodiii, eka päivä takana ja mulla odottaa märkä koira pesua hiekkalällistä :)

Olin jo valmiiksi rakkaudella paahtanut herkkupaloiksi kanan filesuikaleita, joilla aioin saada edes vähän huomiota itseeni. Alku sujui juuri niin kuin olin sen kuvitellutkin- ei minkäänlaista kontaktia, pelkkää ajokoiran huutoa… ja juuri näin tapahtui. Onneksi kouluttaja huomasi myös, että olen täysin neuvoton itsekseni ja tarjoutui veden suihkuttajaksi. Onhan se ihan selvääkin, että ääntä riittää kun halli täynnä ponin kokoisia koiria, joita sitten Maikku yrittää katsella hiekkapölyn keskeltä.

Teimme muutammia kohtaamis harjoituksia vetäjän suihkauttaessa aina vettä niskaan kun Maire antoi ääntä, eikä niitä tarvinnut montaa kertaa antaa!! Suu meni suppuun ja tiukasti ja siihen loppui mielenkiinto ihan tasan kaikkeen. Tein yli vartin töitä, että neiti edes suostui katsomaan minua-  kiitokseksi katseesta annettu kanapala kuitenkin tippui suusta hiekkaan eli en vieläkään ollut saanut ihan anteeksi sitä kastelua… vasta kun otin syliin tärisevän märän koiran ja suukottelin vasten sääntöjä (pitäisi tapahtua kaikki maantasalla)sain anteeksi :) ja loppu tehtävät sujuivat jo mielestäni hyvin. Sain katse kontaktin ja hakeutui luokse hakemaan sitä kontakstia(välillä tarkastaen ettei vaan kukaan tule suihkuttamaan mitään päälle)

Kaikkia muita nauratti mun pieni märkä pölyinen rottani, joka osoitti kuitenkin niin lujaa tahtoa,että sitä ei löydy niiden koirista mistään, ei edes yhteen laskettuna. Ja tiedän kun saamme kaiken sujumaan yhteisellä sävelellä saan vielä itsekkin hyötyä Maikun rautaisesta mielestä, katsotaan sitten kuka nauraa :)

17 Hel 2009

Toko- koulutuksen luento päivä

Aika se kulkee kuin siivillä… tämäkin sivusto on kerännyt seittejä rauhassa. Jos valittavana on istutko koneella ja päivität kaikenmaailman sivustoja vai vietätkö aikaa tyttöjen kanssa, ei valinta ole edes vaikea arvata ;) Kevään varmin merkki on koirakoulujen kurssitarjonnan vilkastuminen. Sama kevätkoulu innostus meilläkin on koettu, Maikulla alkaa toko todenteolla tiistaina 24.2, tänään kaksituntinen luento ja Pipsalla näyttelykurssi 17. 3 ja siihen väliin mahdutetaan agility eli allakka on ainakin buukattu täyteen pikku chihuilulla ) Saas nähdä miten meidän käy, asenteet voin muilla olla aika kohdillaan, mutta meitähän se ei haittaa. Kurssin lopuksi on myös tokokoe ja daddy ilmoitti tulevansa ikuistamaan Maikun ryhmänsä parhaan suorituksen kameralle (vahva on miehen usko vaikkei tokosta ja sen vaikeudesta ymmärrä mitään)

Meillä on todella hyvä vetäjä, joka toimii myös kilpatason tuomarina. Eli jos kipinä iskee enempi ja Koira antaa mahdollisuuden lisätä volyymiä niin kaikkihan on mahdollista.. mutta ajan kanssa ) täytyy antaa Maikun kuitenkin olla vielä pentu sopivissa rajoissa ja ottaa pieniä askelia yksi kerrallaan eteenpäin

- mun junttura rakas

P.s kouluttajan yhdeksänvuotisen yritystoiminnan aikana ei ikinä ole ollut Maire nimistä koiraa koulutuksessa… eli jo nimen perusteella jäätiin heti lähtemättömästi mieleen ) ja hymynä huuleen

…. ja sitten molemmat marakatit

15 Tam 2009

ei näköharhaa vaan identtisiä

Siis miten voi olla niin toistensa näköiset äippä ja tytär… eikä vaan kaunis ulkonäkö vaan kaunis luonne myös :)

15 Tam 2009

Tytöistä tuli koululaisia

Ilmoitin tytöt tänään kouluun :) Maikku aloittaa (17.2) leikkimielisesti tokoa nappulaluokassa ja Pipsalla alkaa agility viikolla 10. En millään malttaisi itse odottaa kurssien alkua. Koira puistossakin on pienten puolella niin hiljaista, luulisi ihan pienten rotujen kadonneen jyväskylästä kokonaan. Muut isojen koirien omistajat ihan järkyttyy kun saavun näiden kanssa puistoon. Voivottelijoita ja ihmettelijöitä riittää liiaksikin.. aivan kuin olisi rääkkäystäviedä näin pieniä ulos talvella. Sanonkin että nämä ovat koiria eivät lypsylehmiä, jotka pääsevät vain kesäisin ulos. Mut se siitä ja mehän ulkoillaan kelillä kun kelillä, mun rakkaiden “eskimotyttöjen” ehdoilla ihan vaikka muiden hirvistykseksi ;)

mutta nyt me lähdetään lenkille näiden alla näkyvien “sohvaperunoiden” kanssa ! Pakkasta näkyy olevan -9C joten paksummat takit niskaan ja jannarit jalkaan, niin johan tarkenee lenkitellä.

12 Tam 2009

uusivuosi ja uudet kujeet ;)

Niin se vaan meni joulu ja uudet vuodet. Työkiireet ovat haitanneet blogin päivittämisiä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan…

Majkken on kehittynyt ja kasvanut kovasti, niin voi sanoa kyllä Pipsasta myös kun katsoo sen ihanasti pyöristynyttä vartaloa. Maikulla on perjantaina 16 viikkoisen rokotus Pet Amissa, joten silloin saamme myös tarkan painon tietoon, molemmilta :)

Uuden vuoden myötä ollaan katsottu, että Maikku on jo niin iso (ja vähentänyt päätöntä törttöilyä ja syöksyilyjä sinne tänne sängyssä), että uskallamme pitää sitä kokoyön vieressä sängyssä ja sekös on ollut niistä molemmista tytöistä hauskaa. Pipsa on jo kaipaillutkin sängyssä nukkumista, kun saavat iltaisin lölliä siellä, jos katson telkkaria, mutta on kiltisti Maikun takia siirtynyt nukkumaan igluihin ja pesiin.  Tästä on järjestelystä on ollut myös se hyöty, että Maikku nukkuu koko yön eikä käy pissalla tai kakadulla yöllä. Kellon soidessa  aamuherätystä saan kaivella unisen ja kuuman chihun peiton alta aamu asioille :) Se on jo niin iso tyttö, että jaksaa pidättää hyvinkin helposti puoliyhdeksään asti, jos saa vain olla sängyssä.

Onhan riiviö muutenkin kasvanut..korvat ovat pystyssä molemmat ja muistuttaa vaan päivä päivältä Fanny-

emoaan

ja lenkillä käydään kelillä kun kelillä….


21 Jou 2008

Pipsan juoksut alkoi

:)

19 Jou 2008

Rokotuspäivä

Meillä oli Mairelle rokotusaika varattu tänään 13.15 PetAmiin. Samalla tuli tehtyä Maikun kanssa omamatka kerrankin ilman Pipsaa. Alkumatkasta Maikkua vähän laulatti, mutta tyytyi sisustaman boksia uuteen kuosiin ja tuijottelemaan minua mytyn päältä.

Vastaanotolla käytiin puntarissa, se näytti 1700g :). Hymyillen virkailija kirjasi meidät sisään ja pyysi odottamaan hetken. Vastapäätä meitä odotti vuoroaan 4kk sakemanniuros, jota Maire erityisesti alkoi kiinnostamaan. Alkuun Maikku ei välittänyt niinkään siitä sakemannista, mutta loppujen lopuksi Maire hermostui sen jatkuvaan tuijotukseen.

Ensin Maikku vain tuhahteli ja sitten alkoi sadattelu, sen hassulla maanalaisella äänellä ja sekös aiheutti valtavan naurukohtauksen odottavissa ihmisissä. Mairen hauskaa ääntä tuli katsomaan muutkin hoitajat, kun eivät voineet uskoa, että se on eläin, josta tuo hassu ääni tuli. Maikun haukku on niin omaperäistä, ettei sille voi olla nauramatta , se naurattaa meitä kotonakin, vaikka olemme kuulleet sitä ennemmän kun muut :)

Lääkäri taas kehui meitä kovasti, kaunis, tiivis runkoinen, rohkea ja tuhtityttö. Pään aukko umpeutunut kokonaan, tuuhea,tiivis turkki, sydänäänet kunnossa, ei napatyrää ja polvet ok silmät kirkkaat ja terveet. Alaleuka kasvaa hieman eritahtiin yläleukaan verrattuna, nyt tasapurenta, saataa tulla lievä alapurenta vika, tarkkailtava hampaiden vaihtoa erityisesti, kun sen aika tulee.

Lääkärin aloittaessa pistämistä Maire sai herkkupalan, jota se hauskasti piti vain suussaan kuin isoa sikaria. Ei uskois meidän ahmatista, aivan selvästi vieraskoree. Ääntäkään ei kuulunut piston aikana ja muutenkin Maire käyttäityi rauhallisesti, katseli lääkäriä ja välillä minua. Takaa kuului sakemannin ujellus, ilmeisesti siellä ei tykätty rokotteesta ollenkaan.

Täällä onkin tänäiltana vallinnut rauha, rokotus on vienyt voimat. Ihan kivaa.. pitkästä aikaa on niin hiljaista ;)

18 Jou 2008

Saunailta

Maire täytti tänään 3kk, joten huomiseksi on varattu lääkäri rokotuksia varten. En tiedä muista, mutta meillä mennään lääkäriin puhtaana, joten tytöt marssitettiin saunaan molemmat ;)

Pipsallehan paikka on tuttu, ei mikään feiföritti paikka, mutta tulee sinne kuitenkin. Maire omaan tuttuun torvailutyyliin rynnii mihin vaan ja katselee vasta sitten mihinkähän on joutunut. Ainoa asia mikä saunassa kummastutti oli se vaaleanpunainen möykky lauteilla.Varmuuden vuoksi sille oli haukuttava, tiedoksi, ettei vaan tule sielä alas, kun minä olen täällä. Ja ihme!! siitä möykystä, joka oli niin kauhistuttava, lähtikin Patsuli-maken ääni..siis sehän olikin tuttu:)

Nyt minulla on täällä kaksi ihanasti kirsikalle tuoksuvaa, pestyä koiraa(pesty Kharan cherryfruityllä)

Kylpytakkeja ei ole vielä kuin Pipsan, joten se laitettiin Mairelle ja Pipsa käytti väliaikaisesti sitten fleecehupparia kylppärinä. Maire vielä hukkuu vähän Pipsan kylppäriin

Maire otti pesun ihan yhtä kylmäpäisesti kun kaikki muutkin uudet asiat, välittämättä siitä sen enempää

16 Jou 2008

Isojen koirien malliin

Tällä viikolla Maire täyttää jo 12 viikkoa, aika kuluu kuin siivillä. Huomasin vielä tänäänkin kertovani töissä meidän uudesta ihanasta termiitistä, joka on 9 viikkoa vanha ja söi meidän daddyn lenkkarin kären??? Jotenkin sen vain mieltää kokoajan vastatulleeksi vaikka kehitystä on tapahtunut ehkä normaalia enemmän ikäisiinsä verrattuna. Pissit ja kakadut on tehty ulos tai paperiin jo viikosta yksi eli 8 viikkoisena.. vain muutama huti, mutta nekin ihan paperin vieressä :) Eikä näitä ole opeteltu, Maire pissi paperiin jo ennen meille tuloa:) ja Foorumilla on vanhempia yksilöitä, joiden sisäsiisteyteen halutaan neuvoja…

Tänään sitten lähdettiinkin Mairen kanssa ihan oikealle lenkille. Pieniä pätkiä ollaankin hihnassa oltu ulkoilemassa, mutta oikealla lenkillä ei. Ulkoilut ovat enimmäkseen tapahtunut kotipihapiirissä, jossa on kolattuna erikokoisia juoksulenkkejä.. ja hyvin on viihtynyt, Mairekin, kelillä kuin kelillä.

Toki, pitkälle lenkillehän tarvitsee liivin lämmittämään paljasta mahaa ja tossut jalkaan, ettei mahdolliset suolat syö pieniä anturoita ja eikun menoksi:)

Ei haitannut tossut eikä tyssännyt matka eikä pyytänyt syliin- ei kertaakaan! Maire kipitti Pipsan perässä kokomatkan ja haisteli ison koiran malliin hajuja, pissi päälle merkiksi ja jatkoi matkaa muina miehinä.. …taas sai yksi chihun omistaja kulkea ylpeänä ! altapois sakut ja dobberit, täältä tulee Tölskän chihuahuat ;)

P.S Fanny-äipälle ja Lauralle suurkiitos iki-ihanasta pinkistä asiapaprukansiosta. Se otettiin heti käyttöön. Nyt löytyy rekisterit ja rokotuskortit heti samasta paikasta.

15 Jou 2008

Pienen pieni termiitti asialla

Työkiireet ovat olleet taakin esteenä, ettei ole kerennyt tyttöjen kuulumisia kirjoitteleen. Tää tuleva fuusio vie kaiken ajan nyt näin ennen vuoden vaihdetta. Ihan on huono omatunto, kun ei ehdi olla koirien kanssa. Onneksi ne viihdyttävät toisiaan sekä daddy toimii erotuomarina ja pakottaa Mairea olemaan sylissäkin. Tää matami on ollut niin itsenäinen, ettei hän viihtyisi sylissä ollenkaan, mutta tällä pakottamisella ollaan saatu aikaan se että, Maire on huomannut sylissä olemisen sittenkin mukavaksi touhuksi. Sain jopa olla ensimmäinen, jolle Maire pyysi päästä syliin… liikkistä :)

Tänään sitten se tapahtui, mitä ollaan osattu jo tavallaan odottaakin… Maikku söi daddyn lenkkarin kären ja eteisen matolla oli pienen pieni nupukkinen kakka. Jouduin menemään ulos uudestaan, etten olisi antanut väärää singnaalia syödystä kengästä hysteerisellä hekotuksellani. Kengästä oli niin kauniisti ja siististi jyrsitty kärkiosan nupuukki.

Me ollaankin päästy Pipsan kanssa, niin helpolla, kun hän on itse enkeli… tosin kaikkeen tekemiseen tarvitaan rohkeutta ja kun kaiken normaalin penturohkeuden tilalla on ollut vain pelkoa, ei mitään ole voinut tapahtuakaan. Nyt saadaan maistaa taas oikeaa pentukoiranelämää Mairen kanssa ;)

Nää on mun jing ja jang, yö ja päivä, enkeli ja piru enkä kumpaakaan antaisi ikinä pois


Mainokset